lauantai 5. lokakuuta 2013

Vauvalle vaatetta

Reilu pari viikkoa sitten syntyi meidän perheeseen uusi perheenjäsen. Pieni tumma tukkainen prinsessa tuli taloon. Kesän aikana on tullut vauvalle tehtyä uusia vaatteita, vaikka esikoiseltakin on jäänyt vaatetta kiitettävästi. Kuitenkin jotain uuttakin halusi ja esikoisen vauva-aikana vasta aloittelin ompelua, joten itse tehtyjä löytyy vasta koosta 74cm lähtien eikä niitäkään kun muutamia. 



Tässä nyt kaikki tähän mennessä valmistuneet lukuun ottamatta yhtä kietaisubodya, joka kuvaus hetkellä pyykissä. Vasemmalla edessä olevat omppuhousut on kokoa 50cm. Haalari ja siitä vasemmalle ovat 56senttisiä ja loput 62senttisiä. Potkuhousut on tehty OB 4/2013 kaavalla interlockista, velourista ja joustiksesta. Kivoja tuli kaikista. Bodyt on tehty OB 1/2012 Happy Squirrel kietaisubodyn ja Bert nappilistabodyn kaavoilla. Bertissä muutin nappilistan edestä olalle. 50cm ja 56cm trikoohousut myös OB 1/2012 lehdestä ja muistaakseni myös nuo 62cm housut samasta lehdestä pienillä muutoksilla. Molempiin housuihin laitoin resorit vyötärölle ja toiseen käännettävät resorit lahkeisiin.



Meillä pääsee myös tyttöset samistelemaan. 2veelle paita OB 4/2013 kaavalla ja liivihame omalla kaavalla. Molemmat koossa 86cm. Vauvalle body OB 1/2012 ja potkuhousut OB 4/2013 koossa 62cm. Kankaat Fb:n kangashamstereista. Esikoiselle olen tehnyt tuosta leijona joustiksesta aikaisemmin jo housut ja ihastuin silloin jo tähän kankaaseen. Alkuvuodesta sitten löysin hamstereista lisää tätä. Paidan ja bodyn kangas on myös ihanaa ja tosi ihanan tuntuista trikoota.


Tässä vielä nämä 56senttiset potkuhousut. Vasemman puoleiset joustista, joka muistaakseni Saksasta Michasilta ja oikean puoleiset velouria Royal-tuotteelta. Oikeanpuoleiset on vähän poikamaiset mutta saavat meidän neidille kelvata. Ainakin äiti aikoo ne päälle pukea kunhan neitokainen vähän vielä kasvaa.