tiistai 4. kesäkuuta 2013

Vaatetta ensi talveksi

Vihdoinkin sain nämä tänne asti. Valmistuneet ovat jo huhtikuussa ja kuvattukin toukokuussa mutta nyt vasta on aikaa päivitellä blogia. Vaatteita ois iso pino mitä ois pitäny kuvata, mutta se nyt saa jäädä ensi viikkoon kun kotona olemme. 

Tytölle on tullut tehtyä iso kasa vaatetta syksyä ja ensi talvea ajatellen. Housuja ois tehtävä lisääkin. Tai no on mulla kotona ainakin neljät housut keskeneräisenä oottamassa vyötärökuminauhaa ja osasta puuttuu myös resorit lahkeista. Yks mekko on idea vaiheessa vasta. Kangas kyllä jo löytyy kotoa mutta ois muokattava vähän kaavaa ja tehtävä koeversio ennen kuin uskallan joustiksesta alkaa sitä tekemään.

Myös tulevalle vauvalle ois ommeltava jotain uutta vaatetta ja muutenkin alettava pikku hiljaa katselemaan mitä kaikkea sitä löytyy jo kotoa. Suurin osa tytön vaatteista pääsee kiertoon seuraavallekin, mutta jotain uuttakin on tehtävä. 

Tunika ihanasta bambi-trikoosta koossa 86cm. Kaava muokattu jostain OB:n paita kaavasta. Kangas fb:n Kangashamstereista.


 Leggingsit 86cm muistaakseni OB 6/2012. Paita koossa 86cm, sama kaava kuin edellinen muokkauksilla. Kangas on Saksasta Michasilta. Tästä kankaasta piti tulla alunperin itselleni paita mutta en saanut sitä koskaan aikaiseksi ja teinkin tytölle vaatteet. Tuskin tulee kuitenkaan käyttöön yhtä aikaa. Näyttäis liian levottomalta.


Sama koko ja samat muokkaukset kuin edellisissä. Kangas Kangashamstereista samalta henkilöltä ostettu kuin pinkki bambi trikookin.

Näistä tunikoista tykkään tosi paljon. Sama kaava siis edelleen ja koko myös. Kangas Fb:n Kangashamstereista jälleen. Tätä ois vielä toisessa värissä. Jokin mekko ois siitä tarkoitus tehdä kun sais aikaiseksi.

Tässä alkuperäisellä kaavalla tehty paita. Tunikat on siis tästä kaavasta muokattu. Nyt en muista yhtään lehteä mistä tämän kaavan olen ottanut. Tähänkin tosin helmaan pari kolme senttiä lisäsin pituutta. Olisi siis itsestäni aika lyhyt myös koossa 80cm, jota tyttö käytti kevään ja edelleenkin vielä. Kangas on jostain nettikaupasta, mutta yhtään en nyt muista mistä. Tätä jäi pieniä tilkkuja kun osa meni aiemmin tekemääni mekkobodyyn.

Tää meinas jo näyttää omasta mielestä yöpaidalta mutta onneks tuo levenevä helma tais pelastaa yöpaita fiiliksen. Jos oisin normaalipaitana tehny niin silloin enemmänkin ois tullu yökkärifiilis. Numerokangas vaihtareilta viime syksyltä ja sydän kangas Saksasta Michasilta salaisesta paketista.

Itsellekin olen jotain ommellut ja lisää paitoja ois ainakin tehtävä. Kunhan kotiudutaan niin koitettava alettava tekemään keskeneräiset valmiiksi ja tehtävä myös vauvalahja veljen pikkupojalle. Lauantaina mennään kotiin ja tiistaina ois lahjan jo oltava valmiina. Kankaat ja kaavat oottaa jo valmiina. Puuttuu siis enää vain kankaiden leikkuu ja ompelu.

3 kommenttia:

  1. Ohhoh! Olipa monta toinen toistaan suloisempaa tunikaa/paitaa. Ihania kankaita!

    VastaaPoista
  2. Oi kuinka ihania! Ja mitä värejä ja kuoseja. Täytyy ihailla, että olet ompelemassa jo syysvaatteita, kun minä suristan helleasuja hikihatussa - kesä yllätti taas ompelijan.

    VastaaPoista