lauantai 10. maaliskuuta 2012

Leivontaa...

Taas on tovi vierähtänyt tänne kirjoittelusta. Ei vaan tunnu olevan aikaa, kun neiti vie suurimman osan äitin ajasta. No jospa sitä taas yrittäis ryhdistäytyä ja kirjoitella useammin tänne. Neidille ja itselle ois tarkoitus vaatteita alkaa tekemään. Kangastilauksiakin tuossa tein ja jotain on jo kotonakin. Löysin kivan kesäisen tunikan ohjeen itelleni ja aattelin sellaisen tehä tässä ekaks ainakin ja jos on hyvä niin voihan niitä tulla useampikin. Neidille ois myös tarkoitus kesäks jotain kivaa koittaa tehdä.

Eilen tuli sitten leivottua. Tuli tehtyä sienipiirakkaa suppilovahveroista ja kanttarelleista. Ohjeen löysin Myllyn parhaat ohjelehtisestä. Tein sen tällä ohjeella hieman muunnellen eli laitoin sipulin tilalle purjon ja käytin sekä suppilovahveroita että kanttarelleja ja niitä tais olla kyllä enemmän kuin ohjeessa. Valmis pohjaan tein tällä kertaa kun en jaksanut alkaa pohjaa väsäämään ja pakastimesta löyty vielä yks pohja. Tosi hyvää tuli. Itseasiassa tähän mennessä parhainta sienipiirakkaa mitä olen tehnyt. Täytyy tehdä toisenkin kerran. Lisälsi tein myös Amerikkalaista appelsiinijuustokakkua Yhteishyvän ohjeella. Ei ole aiemmin tullut tehtyäkään juustokakkua uunissa. Hyydytettyjä kakkuja on kyllä tullut vaikka kuinka paljon tehtyä. Hyvää tuli tästäkin. Tässä maistiais kuvaa juustokakusta.

 Tuli sitten uunikin pestyä leipomisen jälkeen. Sitä kun ei koskaan muista, että tuolta irtopohjavuoan välistä valuu rasvaa paistettaessa. No jospa ensi kerralla sitten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti