lauantai 20. heinäkuuta 2013

Heinähaasteeseen

Oon saanut hieman ommeltuakin jotain. Paljon kankaita odottaa vaatteeksi pääsyä ja niitä ois koitettava leikellä ja ommella vielä kun kykenen ja aikaa on. Syksyllä se voi olla toisin toisen pienokaisen synnyttyä.

Tytölle on tullut vaatetta tehtyä enemmänkin. Itselle vain yksi tissis valmistunut vaikka kaappi kaipais lisää vaatetta myös itselle. Jos sitä siirtyis seuraavaksi tekemään itselle vaatteita niin kangastakin kuluis kerralla enemmän. Pari synttärilahjaakin ois ommeltava. Toinen huomiselle ja toinen ois oltava valmis viikon päästä.


Tyttö sai koossa 86cm mekon itselleen talveksi. Alkuperäinen kaava on OB 1/2011 paidasta. Tuosta kaavasta olen muokannut jo aiemmin tunikan jolla olen tehnyt tunikoita, jotka esitelty aiemmin täällä jo. Nyt sitten vielä pidensin ja vähän kavensin helmaa tuosta tunikakaavasta. Alkuperäisessä kaavassa hihoissa ja pääntiellä on kaksinkertaiset resorit. Hihoja pidensin tähän ja tein kanttaukset hihansuihin ja pääntielle. Jossain vaiheessa ompelua tästä tuli yöpaita fiilis mutta päiväkäyttöön tämä kuitenkin jää. Kangas muistaakseni Royal tuotteelta.


Tyttö sai myös toisen mekon/tunikan. Tämä on tehty koossa 92cm ja kaavana OB 4/2014 tunikamekon kaava. Meinasin eka pienentää kaavaa, mutta kun löyty niin kiva kangas tähän niin en alkanut kaavaa pienentelemään. Kasvaahan tuo tyttö vielä. Norsu kangas on Fb:n kangashamstereista ja pallokangas jostain nettikaupasta. Tykkään tästä mallista tosi paljon. Tällä kaavalla tulossa myös synttärilahja kavereitten 5vee tytölle kun huomenna ollaan menossa synttärijuhliin.






Muutamat leggaritkin on syntynyt. Vasemman reunan kahdet leggingsit on tehty koossa 86cm tytölle ja oikealla vihreät on 68cm ja siniset 62cm koossa tulevalle vauvalle. Sainpahan kaksi kangasta kulutettua kerralla. Jäi vaan pieniä palasia jäljelle molemmista kankaista. Nuo sini-pallolliset käy hyvin tuon sinisen lintumekon kanssa myös.

Kangasta kulunut tähän mennessä noin 5metriä. Tosin lisää on tullut 18metriä tällä kuulla. Lisää ois siis alettava kuluttamaan. Muutama metri ois leikattunakin kun vaan sais ommeltua. Nyt kyllä ainakin huominen synttärilahja ommeltava valmiiksi asti.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti