perjantai 12. marraskuuta 2010

Ideoita on mutta missä aikaa

Kiirettä pitää ja aika meinaa olla taas kortilla. Töissä on 7 päivän työputki menossa. No aamulla se seittemän maissa loppuu ku kotiin nukkumaan pääsen. Vielä ois siis seittemän tuntia töissä jaksettava. Väsyttää vaan niin pirusti, että koitettava jotain puuhaa keksiä ennen kuin tähän nukahtaa ihan. On kyl viime aikoina tuntunut, että tarviis vuorokauteen muutaman tunnin lisää. Ei vaan aika meinaa riittää kaikkeen siihen mitä haluis tehä. Kortteja ei ole nyt syntynyt. Olen testaillut stanssejani ja väritellyt leimakuvia. Jospa tässä sais korttejakin tehtyä, kun vapaata ois. Viikon päästä lähen Tampereen kädentaito -messuille. Ihanaa päästä pitkästä aikaa siellä käymään. Viimeks oon tainnu kolme vuotta sitten käydä siellä.

Joulua oon alkanu jo miettiä. Joulukorttien teko on hyvällä mallilla viime vuoteen verrattanu. Tosin korttien saajiakin on nyt enemmän. Jospa saisin kaikki kortit ajoissa tehtyä eikä jäis viime tippaan niitten teko. Nyt ois työpöydälläkin tilaa askarrella kun sitä raivasin tuossa alkuviikosta. Askartelutarvikkeeni sain suunnilleen järjestykseen. Löytyvät nyt ainakin helpommin käden ulottuvilta.

Mukavaa marraskuun jatkoa kaikille lukijoille. Koitan saada kuvia tekeleistäni tänne taas, kunhan saan jotain aikaiseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti